lauantai 17. joulukuuta 2016

17. Ulrika

Aliisa herää aikaisin ja pukee pikavauhtia vaatteet päälleen. Aamiainen ei maistu ja Aliisa pyörii hermostuneesti ympyrää. Tänään tulee Ulrika eikä Aliisa jaksa enää odottaa. Aliisa ehtii siivoamaan tupansa, lakaiseman mökin portaat putipuhtaaksi ja tekemään lumiukon ja seitsemän lumilyhtyä ennen kuin tutut askeleet tulevat kohti mökkiä.
Aliisa juoksee Ulrikan luo ja halaa tätä iloisesti.
”Sinä tulit vihdoinkin!”, Aliisa huokaa.
”Niin tulin. Ihan sovittuun aikaan”, Ulrika vastaa halaukseen ja hymyilee.
”Tule mennään syömään. Minulla on niin paljon kerrottavaa!”, Aliisa sanoo ja lähtee kohti mökkiään. Ulrika seuraa perässä ja kuuntelee kun Aliisa höpöttää matkalla.
Aliisa kertoo Ulrikalle kaikista tehtävistä ja miten ne on menneet. Aliisa kertoo millaisia aputontut ovat olleet ja kuinka hänelle aina vain sattuu ja tapahtuu, vaikka hän parhaansa yrittää. Hän kertoo Tertusta ja siitä, ettei Terttu varmasti pidä Aliisasta yhtään.
”No mutta Terttuhan on herttainen vanha tontturouva”, Ulrika sanoo Aliisan yllätykseksi.
”Mitä? Herttainen? Puhutaanko me nyt samasta Tertusta?”, Aliisa kysyy ymmällään.
”Puhutaan puhutaan. Terttu on toki omalaatuinen ja vaativa, mutta ilkeä hän ei ole.”, Ulrika vastaa.
Aliisa tuijottaa Ulrikaa. Tämä ei ole mahdollista. Kumpikaan ei sano mitään hetkeen.
”No kerro millainen sinun viimeinen koitoksesi oli?”, Aliisa kysyy Ulrikalta ja toivoo saavansa hyviä vinkkejä.
”Ei minulla ollut viimeistä koitosta”, Ulrika vastaa.
”Täh? Miten sinä sitten sait suojelijastatuksen?”, Aliisa kysyy ihmeissään.
”No minä vain sain”, Ulrika vastaa. ”Kun todettiin asioiden oikea laita, koska ei ole ainut tonttu, joka on kompastunut poron kikkareisiin, niin minusta vain tuli suojelija.”
Aliisa tuijottaa Ulrikaa. Onko hän niin epäluotettava, että kukaan ei edes usko hänen olevan suojelija vaan että hän on huijannut kaikkia? Ei Aliisa pyytänyt tätä. Aliisa on taas niin vihainen, ettei saa sanottua sanaakaan Ulrikalle.
Loppupäivä menee vaisuissa tunnelmissa. Ulrika lähinnä kertoilee millaisissa seikkailuissa hän on ollut mukana. Kun Ulrika on lähdössä, Aliisa kysyy vielä Ulrikalta mitä hän tietää jämätontuista.
Ulrika nauraa. ”Ei jämätonttuja olekaan. Se on tonttujen höpinää. Kaikille on kyllä paikkansa eikä sinun tarvitse huolehtia. Sinähän olet suojelija”
Ulrikaa halaa vielä Aliisaa ja toivottaa onnea viimeisiin päiviin ennen kuin katoaa pimeyteen.

Aliisa miettii loppuillan miksi Ulrika ei ole suorittanut viimeistä koitosta, mutta hänen pitää se suorittaa. Eikä hän ole ollenkaan varma, että haluaako uskoa, ettei jämätonttuja muka ole olemassa. Ja mitä Ulrika tarkoitti sillä, että Aliisa on suojelija. Koitoshan on vielä kesken

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti