torstai 15. joulukuuta 2016

15. Huoltojoukot

On tämän tehtävän viimeinen päivä ja viimeinen tehtävässä Aliisa on tonttujen huoltojoukkojen mukana ja auttaa heitä tarvittaessa. Tonttujen huoltojoukkojen tehtävänä on pitää huolta siitä, että kaikki Korvatunturin rakennukset on kunnossa, tiet ovat aurattuja, jotta tontut pääsevät toimiinsa sekä korjata rikki menneitä koneita ja tavaroita.
Aliisa menee huoltotonttujen hallille, joka on suuri varastorakennus. Sen seinällä on digitaalinen taulu, jossa erilaisia koodeja ja tehtäviä. Koodit ovat eri väreillä ja osa niistä vilkkuu vinhaa tahtia. Hallissa on myös valtava määrä erilaisia työkaluja ja koneita. Huoltotontut kiirehtivät työkaluineen sisään ja ulos.
Aliisa menee huoltotonttujen päällikön Seijan luo.
”Jaahas sinä olet varmaan Aliisa. Tuolla on aputonttujen joukko, voit osallistua tänään heidän päiväänsä.”, Seija opastaa Aliisaa. Aliisa nyökkää ja lähtee kohti aputonttujoukkoa.
Joukon keskeltä kuuluu, kun yksi tontuista kertoo jotain todella innostuneesti ja muut katselevat häntä ihaillen.
”Joo sitten meillä oli A1, joka tietysti hoitui ihan helposti ja ajateltiin, että meillä on leppoisa päivä. Mutta sitten alkoi tulla kovia. Oli Y8, T13, M3 ja vielä J1!”, tonttu kertoo innoissaan. Muut tontut huokaisevat ihastuksesta, kun tonttu sanoo painokkaasti J1.
”Anteeksi, olen…”, Aliisa aloittaa, mutta hänet keskeytetään, kun kaikki aputontut kääntyvät katsomaan taululle, jos sykkii suuri punainen E5.
”Nyt tuli lähtö!”, joku huutaa ja aputontut alkavat sinkoilla erisuuntiin ja keräilemään tavaroita.
”Ota sä toi!”, joku sanoo Aliisalle ja kaikki tontut juoksevat ulos. Aliisa vilkaisee suurta työkalulaatikkoa, joka hänen pitää ottaa mukaan ja suunnata ilmeisesti keittiölle. Siitä tontut ainakin puhuivat.
Aliisa tarttuu työkalulaatikon kahvaan ja nostaa laatikkoa. Se ei liiku minnekään. Työkalulaatikko on niin painava, ettei Aliisa saa sitä nostettua milläkään maasta. Hän yrittää ja yrittää. Laatikko ei liiku mihinkään. Aliisa yrittää vetää sitä. Aliisa yrittää työntää sitä. Laatikko on ja pysyy paikallaan. Aliisa yrittää aikansa ja päättää lähteä keittiölle ilman työkalulaatikkoa.
Aliisa löytää keittiöltä naureskelevan tonttujoukon, joka kaivaa eväitä esiin. ”Mihin sinä jäit?”, yksi tontuista kysyy ja osoittaa Aliisan istumaan viereensä.
”En saanut laatikkoa liikkumaan milliäkään”, Aliisa selittää. Tonttu ojentaa eväsleipiä Aliisalle. Aliisa ottaa niistä yhden.
”Mitä laatikkoa?”, tonttu selittää ruokasuussa. ”Olen muuten Jaska.”
”Aliisa. No sitä, isoa siinä lattialla”, Aliisa vastaa vähän närkästyneenä.
Jaska alkaa nauraa. Aliisaa ärsyttää vielä enemmän.
”No sehän minun piti tänne tuoda”, Aliisa sanoo vihaisena syömätön eväsleipä kädessään.
”No ei sinun sitä pitänyt ottaa! Sitä ei ole liikuteltu satoihin vuosiin. Siinä on vieressä lumikola. E5 tarkoittaa, että postin katolta on pudonnut lumet eikä postitontut pääse ulos.”, Jaska selittää hymyillen.
Aliisa hymähtää ja syö eväsleipäänsä ahnaasti. Jaska selittää, että kaikilla töillä on koodi ja sen mukaan huoltotontut hoitavat tehtäviään.
”A1 tarkoittaa, että salissa on naula pystyssä ja joku saattaa kompastua siihen. Y8 on pieni tulipalo keittiössä, T13 tarkoittaa, että lelumasiina on jumissa ja nukeille tulee nallen päät, M3 tarkoittaa, että porot on karanneet, koska aitaus on rikki ja J1 tarkoittaa, että joulumuorilla on jokin erikseen määrittelemätön vakava pulma. J1-kutsuun vastaavat kaikki huoltojoukot.”
Aliisalla on hauskaa ruokatunnilla, kun huoltojoukot kertovat erilaisista pulmistaan ja kilpailevat kuka on päässyt mihinkin tehtävään ja miten hurjasti se on mennyt.
Ruokatunnin jälkeen huoltojoukot lähtevät kiinnittämään joulukransseja Korvatunturin oviin. Aliisa saa ensin vetää pulkkaa, jossa lojuu kasapäin kransseja, mutta hän on liian hidas ja kranssejakin lentelee ympäriinsä. Seuraavaksi Aliisa saa kantaa ylimääräisiä vasaroita ja nauloja, mutta siinäkin Aliisa on liian hidas ja kömpelö. Lopuksi Aliisa saa auttaa Jaskaa ja pääsee kiinnittämään kransseja, kun muut tontut ovat jo huimasti edellä. Kun Aliisa on lyönyt 26 kertaa sormilleen ja saanut kaksi kranssia kiinnitettyä ja toisen väärinpäin, Aliisa saa vahtia Jaskan varavasaraa.
Viimeinkin päivä on täynnä ja he kävelevät Jaskan kanssa hallille, jossa muut tontut jo odottavat.
”Kiitosta vaan tästä päivästä”, Jaska sanoo Aliisalle. ”Laitan sitten Tertulle tästä arvostelun, kun hän ei itse valitettavasti pääse tänään paikalle.” Ihan kuin Jaskaa huvittaisi se, ettei Terttu pääse paikalle.
Jaska taputtaa vielä Aliisaa selkään ystävällisesti hymyillen ”No se on kyllä varmaa, ettet sinä tänne kuulu.” Sitten Jaska lähtee muiden tonttujen sekaan.

Aliisa ei tiedä mitä Jaska tarkoitti? Tarkoittiko hän tuon hyvällä? Tietääkö Jaska, että hänestä tulee jämätonttu, koska kaikki tehtävät on menneet niin huonosti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti