sunnuntai 18. joulukuuta 2016

18. Neljäs adventti

On sunnuntai ja neljäs adventti. Aliisa on päättänyt lähteä äidin luo katsomaan miten joulupuuhat edistyvät. Aliisa on niin vihainen kaikesta, että hänestä tuntuu, että äidin seura tekee hänelle hyvää. Ehkä äiti osaa taas lohduttaa häntä.
Aliisa on herännyt aamuyöllä, jotta ehtii Korvatunturin rajalle ennen kuin muut tontut heräävät. Reitti on tuttu eikä tällä kertaa tunnu niin pitkältä. Sama tuttu rajamerkki, ajatukset äidin keittiöön ja humps vaan Aliisa on tutussa talossa.
Aliisa ilmestyy tällä kertaa keittiön pöydän alle, niin kuin oli suunnitellut. Koko perhe on kotona, mutta vain äiti on keittiössä. Tuoksusta päätellen lanttulaatikon paistopuuhissa. Äiti kuuntelee joululauluja ja hääräilee omiaan eikä Aliisa viitsi häiritä. Ja aina on vaarana, että muu perhe ilmestyy keittiöön eikä se tunnu Aliisasta hyvältä ajatukselta. Keittiössä on vanha astiakaappi, jonka päällä on vanha samovaari. Aliisa kiipeää samovaarin taakse ja tarkkailee sieltä perheen touhuja.
Pipsa on kasvanut viime vuodesta ja tulee esittelemään uutta piirustustaan äidille. Hetken päästä luminen isä tulee sisään joulukuusen kanssa. Joulukuusi ei ole tuuhea ja suuri kuten kuvissa, mutta se tuoksuu joululle.
”Joko saadaan koristella?”, Pipsa hihkuu innoissaan.
”No ei ihan vielä. Kuusen pitää hetken aikaa sulaa. Katsotaan illalla”, äiti sanoo. Pipsa lähtee omiin puuhiinsa ja äiti sytyttää neljä adventtikynttilää. Aliisalla on hyvä olla siinä samovaarin takana. Tuntuu hyvältä olla taas täällä ja tunnelmakin on niin lämmin.
Pian Aliisan nenään tulee kaakaon tuoksu. Voi kunpa saisin mukillisen, Aliisa ajattelee. Äiti kattaa pöydän jouluisesti ja asettaa jokaiselle höyryävän kuuman kaakaomukillisen, jonka päällä on vaahtokarkkeja ja kanelia. Aliisan yllätykseksi äiti laittaa tutun sormustimen samovaarin viereen ennen kuin huutaa muun perheen välipalalle.
Aliisa juo kaakaota muun perheen kanssa ja ajattelee, että jos hän ei saa suojelijastatusta, niin ehkä hän voi muuttaa tänne. Hän voisi olla perheen kotitonttu. Ajatus naurattaa Aliisaa ja hän naurahtaa ääneen. Äiti vilkaisee kaapin päälle, mutta muu perhe ei huomaa mitään.
Kun välipala on syöty, lapset lähtevät isän kanssa ulos. Äiti tulee hakemaan kaakaosormustinta Aliisalta.
”Pitää pestä tämä ennen kuin joku huomaa”, äiti sanoo ja iskee Aliisalle silmää.
”Mistä sinä tiesit, että olen täällä? Näitkö kun tulin?”, Aliisaa kysyy äidiltä. ”Ja kiitos taas kaakaosta.”
”Ole hyvä. En nähnyt, mutta yhtäkkiä minulle tuli sellainen lämmin tunne ja teki mieli laulaa. Taisin jotenkin aistia sinut.”, äiti vastaa.
”Merkillistä. Voitko sinäkin aistia minut? Oletko ihan varma, että et ole tonttu?”, Aliisa kysyy otsa rypyssä.
”Niin eihän sitä tiedä, jos pikkuisen olenkin. Kiva kun taas tulit. Olet aina tervetullut meille. Saat tulla vaikka jouluksi, jos kiireiltäsi kerkeät”, äiti sanoo.
Aliisa katsoo äitiä silmät suurina. ”Kutsuitko sinä minut teille jouluksi?”
”Kutsuin, mutta jos et pääse, niin tule sitten toiste”, äiti sanoo hymyillen.
Aliisa on liikuttunut siitä, että äiti on kutsunut hänet heidän jouluunsa oikein vieraaksi. Aliisa on aina ollut vain Korvatunturilla jouluisin ja olisi jännittävää osallistua ihmisten jouluun.
Aliisa ja äiti juttelevat vielä pienen hetken ennen kuin Pipsa tulee keittiöön ja haluaa koristella kuusen.
Aliisa ei ehdi nähdä kuusta, koska hänen on aika lähteä Korvatunturille. Huomenna on varmaan seuraavan tehtävän aika eikä Aliisa halua olla uupunut. Matka on tuttu eikä se tunnu Aliisasta enää ollenkaan pitkältä.


Illalla Aliisa nukahtaa hymyhuulillaan ja näkee unta ihmisten joulusta.

lauantai 17. joulukuuta 2016

17. Ulrika

Aliisa herää aikaisin ja pukee pikavauhtia vaatteet päälleen. Aamiainen ei maistu ja Aliisa pyörii hermostuneesti ympyrää. Tänään tulee Ulrika eikä Aliisa jaksa enää odottaa. Aliisa ehtii siivoamaan tupansa, lakaiseman mökin portaat putipuhtaaksi ja tekemään lumiukon ja seitsemän lumilyhtyä ennen kuin tutut askeleet tulevat kohti mökkiä.
Aliisa juoksee Ulrikan luo ja halaa tätä iloisesti.
”Sinä tulit vihdoinkin!”, Aliisa huokaa.
”Niin tulin. Ihan sovittuun aikaan”, Ulrika vastaa halaukseen ja hymyilee.
”Tule mennään syömään. Minulla on niin paljon kerrottavaa!”, Aliisa sanoo ja lähtee kohti mökkiään. Ulrika seuraa perässä ja kuuntelee kun Aliisa höpöttää matkalla.
Aliisa kertoo Ulrikalle kaikista tehtävistä ja miten ne on menneet. Aliisa kertoo millaisia aputontut ovat olleet ja kuinka hänelle aina vain sattuu ja tapahtuu, vaikka hän parhaansa yrittää. Hän kertoo Tertusta ja siitä, ettei Terttu varmasti pidä Aliisasta yhtään.
”No mutta Terttuhan on herttainen vanha tontturouva”, Ulrika sanoo Aliisan yllätykseksi.
”Mitä? Herttainen? Puhutaanko me nyt samasta Tertusta?”, Aliisa kysyy ymmällään.
”Puhutaan puhutaan. Terttu on toki omalaatuinen ja vaativa, mutta ilkeä hän ei ole.”, Ulrika vastaa.
Aliisa tuijottaa Ulrikaa. Tämä ei ole mahdollista. Kumpikaan ei sano mitään hetkeen.
”No kerro millainen sinun viimeinen koitoksesi oli?”, Aliisa kysyy Ulrikalta ja toivoo saavansa hyviä vinkkejä.
”Ei minulla ollut viimeistä koitosta”, Ulrika vastaa.
”Täh? Miten sinä sitten sait suojelijastatuksen?”, Aliisa kysyy ihmeissään.
”No minä vain sain”, Ulrika vastaa. ”Kun todettiin asioiden oikea laita, koska ei ole ainut tonttu, joka on kompastunut poron kikkareisiin, niin minusta vain tuli suojelija.”
Aliisa tuijottaa Ulrikaa. Onko hän niin epäluotettava, että kukaan ei edes usko hänen olevan suojelija vaan että hän on huijannut kaikkia? Ei Aliisa pyytänyt tätä. Aliisa on taas niin vihainen, ettei saa sanottua sanaakaan Ulrikalle.
Loppupäivä menee vaisuissa tunnelmissa. Ulrika lähinnä kertoilee millaisissa seikkailuissa hän on ollut mukana. Kun Ulrika on lähdössä, Aliisa kysyy vielä Ulrikalta mitä hän tietää jämätontuista.
Ulrika nauraa. ”Ei jämätonttuja olekaan. Se on tonttujen höpinää. Kaikille on kyllä paikkansa eikä sinun tarvitse huolehtia. Sinähän olet suojelija”
Ulrikaa halaa vielä Aliisaa ja toivottaa onnea viimeisiin päiviin ennen kuin katoaa pimeyteen.

Aliisa miettii loppuillan miksi Ulrika ei ole suorittanut viimeistä koitosta, mutta hänen pitää se suorittaa. Eikä hän ole ollenkaan varma, että haluaako uskoa, ettei jämätonttuja muka ole olemassa. Ja mitä Ulrika tarkoitti sillä, että Aliisa on suojelija. Koitoshan on vielä kesken

16. Arvostelu

Viimeisen koitoksen toinen tehtävä on suoritettu ja Aliisa kiiruhtaa tapaamaan Terttua. Tänään hän saa arvostelun tehtävästä sekä uuden tehtävän. Aliisaa jännittää, jos hän on tyrinyt niin pahasti, ettei saakaan uutta tehtävää. Tai saa tehtävästi surkeimman mahdollisen arvosanan.
Terttu odottaa jo ja vilkaisee kelloa, kun Aliisaa astuu sisään. Aliisa on kuitenkin juuri ajallaan eikä yhtään myöhässä.
”Huomenta vaan”, Terttu sanoo nyrpeänä. ”Tänään olisi sitten palautteen aika.”
”Huomenta”, Aliisa vastaa tuskin kuuluvalla äänellä. Terttu tuijottaa Aliisaa eikä sanoo pitkään aikaan mitään. Aliisa ehtii jo ajatella, että koko tehtävä on mennyt niin huonosti, että Terttukaan ei henno sanoa mitään.
”No niin”, Terttu sanoo yhtäkkiä. ”Sinä olet ollut, leipomossa, atk-pajassa, postissa, porojen luona, kuulostelijoiden kanssa ja huoltojoukoissa.”
Aliisa ei sano mitään vaan tuijottaa Terttua ja odottaa tuomioita.
”En sen kummemmin ala erittelemään miten tehtävä on mennyt, mutta tiedät sen varmasti ihan itsekin, vai mitä?, Terttu kysyy.
”No ei mennyt aina ihan putkeen, mutta…”, Aliisa vastaa ennen kuin Terttu keskeyttää hänet.
”No niin ei siitä sitten enempää. Ilmoitan joulupukille arvosteluni jokaiselta päivältä ja hän sitten tekee päätöksensä sen pohjalta. Voit mennä”, Terttu sanoo ja kääntää katseensa muistilehtiöönsä.
Aliisa ei liikahdakaan vaan edelleen tuijottaa Terttua.
”No mitä sinä siinä seisot. Mene nyt!”, Terttu tiuskaisee, kun huomaa Aliisan seisovan edelleen samassa paikassa.
”Mutta entä seuraava tehtävä?”, Aliisa sanoo itku kurkussa. Hän on tosiaan ollut niin huono, ettei tehtäviä enää tule.
”Seuraava tehtävä? Et kai sinä niin hölmö ole, että luulet saavasi sen ennen kuin sen aika on. Sinähän voisit huijata!”, Terttu melkein huutaa.
”En minä huijaa!”, Aliisa huutaa vihaisesti takaisin ja kyynelet kihoavat Aliisan silmiin.
”Siitä minä en ota vastuuta! Tehtävä tulee, kun tehtävä tulee ja nyt ulos! Minulla on oikeita töitä”, Terttu huutaa ja osoittaa ovea.
Aliisa ryntää hirvittävää vauhtia mökistä ulos ja juoksee kohti omaa tupaansa. Hän on niin vihainen, että kyyneleet valuvat väkisin poskia pitkin. Aliisa ei milloinkaan huijaisi tai olisi epärehellinen. Aliisa ei edes koskaan pinnannut tonttukoulusta. Yhtäkkiä Aliisa törmää johonkin ja kaatuu suoraan lumihankeen.
”Oi voi! Mikäs se oli”, kuuluu ääni toisesta lumihangesta. Aliisa kampeaa itsensä ylös ja puhdistaa enimmät lumet vaatteiltaan. Valmiita lahjapaketteja lojuu ympäriinsä ja joku möyryää toisessa lumikasassa. Aliisa rientää apuun samalla anteeksipyydelleen.
”Anteeksi kamalasti. Minulla oli niin kiire.” Aliisa saa kuin saakin tontun kädestä kiinni ja nostaa lumisen joulumuorin ylös hangesta. ”Muori!”, Aliisa huudahtaa.
”Mihin ihmeeseen sinulla oli noin kova kiire? Nyt on lahjat pitkin poikin.”, joulumuori kysyy tiukasti.
”Anteeksi”, Aliisaa sanoo ja kertoo, että oli kuulemassa arviota tehtävästä eikä saanut hyvää palautetta.
”No mutta se oli se tehtävä. Teit varmasti parhaasi”, joulumuori lohduttaa. ”No autapas nyt minua näiden pakettien kanssa, niin viedään nämä tuonne lahjavarastoon.”
Aliisa ja muori keräävät lahjat muorin höpötellessä kaikenlaista. Se helpottaa Aliisan oloa ja pian hän unohtaa riidan Tertun kanssa.
”Onko huomenna se päivä, kun Ulrika tulee Korvatunturille?”, muori kysyy, kun he kävelevät varastolta pois.
”On joo. Meillä on kauheasti suunnitelmia. Ei olla nähty tosi pitkään aikaan.”, Aliisa sanoo innoissaan.
”No mutta sehän on mukavaa. Menes nyt, niin jaksat sitten huomenna. Minä käyn vielä keittiössä.”, joulumuori sanoo ennen kuin lähtee kohti keittiötä.


Illalla Aliisa ei meinaa saada unta, koska odottaa huomista niin kovasti. Vihdoinkin hänellä on aikaa kysellä Ulrikalta viimeisestä koitoksesta.